2/2022 Piirikuvernöörin kirje – toimimme Ukrainan konfliktin uhrien hyväksi 🇸🇪

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

🇸🇪 Samma på svenska

Toimimme Ukrainan konfliktin uhrien hyväksi

Aseellinen konflikti on syttynyt Ukrainassa. Sodan julmuus ja kylmyys ovat saapuneet lähelle meitä. Lukuisat sodan uhreiksi joutuneet ukrainalaiset tulevat tarvitsemaan apua joko kotimaassaan tai alueilla, joihin he ovat pakenemassa. On ollut sydäntä lämmittävää nähdä, kuinka ihmiset eri maissa ovat pyyteettömästi lähteneet auttamaan apua tarvitsevia. Tällä hetkellä konfliktin suhteen on vielä monia avoimia kysymyksiä. Selvää on, että humanitaarista apua tarvitaan runsain mitoin ja konfliktin laineet näkyvät vielä pitkään.

Piirimme on perustettu helmikuun viimeisenä viikonloppuna Lions Humanitarian Task Force Ukraine. Tällä hetkellä tämä erikoistyöryhmä on selvittänyt toiminnan fokusta ja kahta avustuslinjaa: materiaalista apua Ukrainaan ja toisena materiaalista apua maihin, joihin pakolaisia on tulossa. Ukraina on sotatoimialuetta ja kenenkään turvallisuus ei saa vaarantua. Siksi työryhmä on lähtenyt liikenteeseen jälkimmäisestä vaihtoehdosta. Tarkastelussa ovat erityisesti Suomeen tulevat pakolaiset ja heidän tilanteensa.

  • Työryhmä suosittelee toistaiseksi piirissämme rahallisten lahjoitusten tekemistä kansainvälisen säätiömme LCIF:n kautta. LCIF on perustanut ”Refugees and Displaced Persons”-rahaston (Pakolaisrahaston), josta voidaan auttaa tämän katastrofin uhreja. Lue lisää liiton sivuilta osoitteessa https://www.lions.fi/uutishuone/ajankohtaista/miten-tukea-ukrainan-sodan-uhreja/
  • Materiaaliavun keräyksen Suomeen saapuville työryhmä auttaa klubeja halutessaan järjestämään Auta lasta – Auta perhettä -keräyksillä, joissa kerätään kohdennetusti Suomeen saapuvien pakolaisten aidosti tarvitsevia tuotteita. Työryhmä on luomassa tähän yhteyksiä, konseptia ja ohjeistusta klubeja varten.

Piirimme kannustaa kaikkia leijonia ja klubeja seuraamaan työryhmän viestintää, olemaan valppaina omien alueidensa tilanteiden kehittymisestä ja tarttumaan nopeastikin toimeen havaittujen tarpeiden ja yhteistyömahdollisuuksien suhteen.

Annetaan hyvän kasvaa tuomalla itsessämme ja muissa ihmisissä olevat hyvyys ja kauneus esille. Yhdistäkäämme ne apua tarvitsevien hyväksi, koska yhdessä me pystymme hyvän ihmeisiin,

Mika

Tässä kirjeessä

  • Merkitse kalenteriin piirimme vuosikokous lauantaina 23.4.2022 klo 12 ja ilmoittaudu mukaan vuosijuhlaan 23.4.2022 klo 19 Original Sokos Hotel Presidentissä
  • Piirikuvernööritiimin virtuaaliset kyselytunnit käynnistyvät 29.3.2022 klo 18
  • Klubitreffiparit on arvottu – kuka onkaan treffikaverinne?  
  • Hersyviä leijonatarinoita kaivataan Lions-liitossa vahvistamaan näkyvyyttä

Toimintaa ja tapahtumia

  • Kutsu kaveri mukaan klubiisi -kilpailun toinen sparraustilaisuus on 29.3.2022 klo 19.30 – tule mukaan keskustelemaan jäsenhankinnasta ja uusista aktiviteeteista
  • Ympäristö. Elämän mittainen tehtävä. Lions-liiton kuukauden teemawebinaarit jatkuvat 31.3.2022 klo 18.
  • Tulevaisuusleijonat kokoontuvat 31.3.2022 klo 19.00

Koulutuksia

  • Virtuaalinen presidentti 2 -koulutus 16.3.2022 klo 18 alkaen

Merkitse kalenteriin piirimme vuosikokous lauantaina 23.4.2022 klo 12 ja ilmoittaudu mukaan vuosijuhlaan 23.4.2022 klo 19 Original Sokos Hotel Presidentissä

Piirimme vuosikokous järjestetään tänä vuonna Marjatta-koulululla lauantaina 23.4.2022 klo 12 alkaen, Poutuntie 12, Helsinki. Lähetämme varsinaisen kutsun myöhemmin. Ennen vuosikokousta järjestetään sihteeri- ja rahastonhoitajakoulutukset.

Vuosijuhlamme järjestetään vuosikokouspäivänä Original Sokos Hotel Presidentin Sylvi-salissa klo 19 alkaen. Ohjelmassamme on rentoa yhdessäoloa, puheita, musiikkia, palkitsemisia ja suussa sulava juhlabuffet 20-luvun tyyliin. Kunniavieraaksemme saapuu PID Svein Berntsen, joka on Norjan ehdokas kansainväliseksi 3. varapresidentiksi. Illalliskortin hinta on 45 eur/henkilö. Voit ilmoittautua mukaan vaikka heti osoitteessa https://forms.gle/TqiPiZjPbZBLXisL8. Tervetuloa.

Piirikuvernööritiimin virtuaaliset kyselytunnit käynnistyvät 29.3.2022 klo 18

Tule kysymään lionstoiminnasta esiin juolahtaneita kysymyksiä. Tule keskustelemaan lionstoiminnasta. Tule ideoimaan ja vaihtamaan ideoita.

Käynnistämme maaliskuussa kuukausittaiset virtuaaliset piirikuvernöörin kyselytunnit. N-piirissä kyselytunteja on järjestetty jo puolentoista kauden ajan ja ne ovat koettu hyödyllisekiksi ja toimiviksi. Muun muassa tiedonkulku on parantunut ja yhteisöllisyys on vahvistunut.

Tervetuloa vuorovaikuttumaan B-piirin ensimmäiseen kyselytuntiin tiistaina 29.3.2022 klo 18 -19 osoitteessa http://tiny.cc/hh5puz. Voit lähettää ennakkoon kysymyksiä piirisihteeri Clara Nilssonille to 24.3.2022 mennessä osoitteeseen clara.nilzon@gmail.com

Kyselytunnit järjestetään aina kuukauden viimeisenä tiistaina ja ennakkokysymyksiä voi lähettää edellisen viikon torstaihin mennessä.

Klubitreffiparit on arvottu – kuka onkaan treffikaverinne?

Klubitreffiparit arvottiin suorassa lähetyksessä helmikuun virtuaalisessa piirifoorumissa. Koronatilanteen hellittäessä treffailu pääsee jälleen tosi toimiin. Vierailu muissa klubeissa on tosi hienoa: siitä saa uusia lionstuttuja ja samalla saa kokemuksen, mitä kaikkea lionstoiminnassa klubeissa tapahtuu. Tarkistakaa klubitreffiparinne listasta osoitteessa jellona.info/2022/03/08/treffiklubit-on-arvottu/

Tulemme julkaisemaan listan tämän kirjeen lähettämisen jälkeen myös piirin sivuilla. Piiri toivottaa iloista ja lämmintä klubideittailua kaikille piirimme klubeilla. Annetaan hyvän ja ilon kasvaa vierailemalla toisiemme luona.

Hersyviä leijonatarinoita kaivataan Lions-liitossa vahvistamaan näkyvyyttä

Hersyviä leijonatarinoita kaivataan, jotta voimme vahvistaa lionstoimintamme näkyväksi tekemistä. Liiton viestintä pyytää, että klubista tunnistetaan hänet, joka innostuu kertomaan tarinan otsikolla ’Ensimmäinen päiväni leijonana’. Riippumatta siitä, milloin hän on leijoniin liittynyt. Toivomus on, että tarinan klubilainen voisi esiintyä nimellään ja kuvallaan, mutta anonyymikin kertomus otetaan riemulla vastaan. On hienoa, jos tarina olisi kirjoitettu valmiiksi, mutta ranskalaiset viivatkin kelpaavat. Kaikkia kommentteja, tarinoita, kuvia ja ranskalaisia viivoja odotetaan osoitteessa raimo.sillanpaa@lions.fi

Toimithan maaliskuun loppuun, 31.3.2022 mennessä. Tästä on lähetetty liiton toimesta erillinen viesti liittoon ilmoitetuille klubien viestintävastaaville.

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA

Ympäristö. Elämän mittainen tehtävä. Lions-liiton kuukauden teemawebinaarit jatkuvat 31.3.2022 klo 18

”Älä koskaan epäile, etteikö pieni joukko ajattelevia, sitoutuneita kansalaisia voi muuttaa maailmaa. Todellakin, se on ainoa asia, joka koskaan on ollut.” -Margaret Mead

Ympäristö on yksi leijonien maailmanlaajuista palvelukohteista. Ympäristö yhdistää meitä kaikkia ainutlaatuisella maapallollamme.

Ympäristö ja luonto ovat suurien haasteiden edessä: monimuotoisuus on kuihtumassa ja luontokato on kasvamassa ennennäkemättömiin mittoihin. Näillä on vaikutuksia muun muassa ruoan tuotantoon. Ottamalla nuoria mukaan toimintaamme, voimme olla mukana auttamassa tulevista sukupolvista vastuullisia kansalaisia. Ympäristöteko voi olla myös humanitaarinen teko. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan 24 % maailmanlaajuisista kuolemista on linkitetty ympäristöön.

Me voimme ajatella maailmalaajuisesti ja toimia paikallisesti elinvoimaisen maapallomme puolesta. Meistä jokainen voi olla mukana omassa pienessä joukossa, joka kutsuu muita mukaan muuttamaan maailmaa. Pienikin teko ympäristön puolesta on tärkeä. Se jättää jäljen historiaan ja muuttaa tulevaa.

Tule kuuntelemaan mitä kiehtovaa leijonien ympäristötoiminnassa on tapahtumassa. Ilmoittaudu webinaariin osoitteessa http://tiny.cc/2a1puz.

Kaikista webinaareista tehdään videotallenne. Voit katsoa niitä täällä.

Tulevaisuusleijonat kokoontuvat 31.3.2022 klo 19.00

Piirimme ensimmäinen harrasteryhmä Tulevaisuusleijonat kokoontuu seuraavan kerran torstaina 31.3.2022 klo 19.00 osoitteessa https://app.vooler.fi/rag-AQPMBVDYTV. Kuukauden kirjana on Minna Koskelon Tehtävänä tulevaisuus.

Aikaisemmissa tapaamisissa keskustelu on ollut vilkasta ja myös lionstoiminnan tulevaisuutta on myllytetty. Tule mukaan keskustelemaan ja muotoilemaan lionstulevaisuutta, vaikka et olisi kirjaa lukenutkaan. Liity mukaan myös Tulevaisuusleijonien Facebook-ryhmään osoitteessa https://www.facebook.com/groups/2549010628577492

Kutsu kaveri mukaan klubiisi -kilpailun toinen sparraustilaisuus on 29.3.2022 klo 19.30 – tule mukaan keskustelemaan jäsenhankinnasta ja uusista aktiviteeteista

Kevään kaksi sparraustilaisuutta tiistaina 29.3.2022 klo 19.30-20.30 http://tiny.cc/mxkmuz ja keskiviikkona 1.6.2022 klo 19.30-20.30 http://tiny.cc/0ykmuz.

Näihin sparraustilaisuuksiin kannattaa tulla mukaan, mikäli sinä tai klubisi olette kiinnostuneet jäsenhankinnasta ja/tai aktiviteettien kehittelystä.

KOULUTUKSIA

Virtuaalinen presidentti 2 -koulutus 16.3.2022 klo 18 alkaen

Koulutuksessa sparraillaan klubien toimintasuunnitelmia. Taloushallinnon osalta opitaan kassavirrasta ja sen seuraamisesta. Lisäksi koulutuksessa annetaan lisäruiske lionstoiminnasta, jonka jokaisen klubipresidentin on hyvä tietää. Koulutukseen ei tarvitse ilmoittautua. Linkki koulutukseen: http://tiny.cc/q72puz


🇸🇪 Vi arbetar för att hjälpa offren i konflikten i Ukraina

Det har uppstått en beväpnad konflikt i Ukraina. Krigets grymhet och brutalitet har kommit oss nära. Otaliga ukrainare som fallit offer för kriget, kommer att behöva vår hjälp antingen i sitt hemland eller i de områden de flytt till. Det har varit gripande att se,  hur människor från olika länder osjälviskt hjälpt dem som behöver hjälp. För tillfället är många frågor öppna gällande den här konflikten.  Det står ändå helt klart, att humanitärt stöd behövs i stora mått och att konfliktens inverkan kommer att verka ännu länge.

Vårt distrikt har i slutet av februari grundat Lions Humanitarian Task Force Ukraine. För närvarande har den här specialarbetsgruppen utrett fokuseringen för sin verksamhet och två hjälpkanaler: materiell hjälp till Ukraina och som en annan kanal materiell hjälp till länder som kommer att ta emot flyktingar. Ukraina är ett krigsområde och ingen får utsättas för fara. Därför har arbetsgruppen påbörjat sitt arbete med det senare alternativet. Tyngdpunkten ligger särskilt på de flyktingars situation som anländer till Finland. 

  • Arbetsgruppen rekommenderar att de monetära gåvorna i vårt distrikt kanaliseras  genom vår stiftelse LCIF. LCIF  har grundat en fond  ”Refugees and Displaced Persons”(Flyktingsfond), som kan hjälpa offer i den här katastrofen. Läs mer på förbundets hemsida på adressen https://www.lions.fi/uutishuone/ajankohtaista/miten-tukea-ukrainan-sodan-uhreja/
  • Arbetsgruppen hjälper klubbarna med organiseringen av materiell hjälp genom Hjälp barnet – Hjälp familjen-insamlingen. Insamlingen möjliggör inriktad behovbaserad materiell hjälp till de som kommer till Finland. Arbetsgruppen skapar för tillfället kontakter, koncept och instruktioner för klubbarna.

Vårt distrikt uppmuntrar alla lejon och klubbar att följa arbetsgruppens information, att vara uppmärksamma över utvecklingen inom det egna området och att vidta snabba åtgärder vid behov i enlighet med behoven och samarbetsmöjligheterna.

Låt det goda växa genom att visa det goda och vackra inom oss. Låt oss förena oss till nytta för dem som behöver vår hjälp. Tillsammans kan vi åstadkomma goda underverk,

Mika

I detta brev

  • Lägg in i din kalender datumet för distriktets årsmöte lördagen 23.4.2022 kl. 12 och anmäl dig till årsfesten 23.4.2022 kl. 19  i Original Sokos Hotel President
  • Distriktguvernörsteamets frågetimmar påbörjas 29.3.2022 kl. 18
  • Klubbträffparen har utlottats – vem blir ert klubbträffpar? 
  • Lions-förbundet efterlyser roliga lejonhistorier för att förstärka synligheten

Verksamhet och evenemang

  • Bjud in din kamrat till klubben -tävlingens  andra sparrningstillfälle går av stapeln  29.3.2022 kl. 19.30. Kom med och diskutera om medlemsanskaffning och om nya aktiviteter
  • Miljön. En livslång uppgift. Lions-förbundets temawebinarer fortsätter 31.3.2022 kl 18.
  • Framtidslejonen håller möte 31.3.2022 kl. 19.00

Skolningar

  • Den virtuella president 2 -skolningen 16.3.2022 kl. 18

Lägg in i din kalender vårt distrikts årsmöte lördagen 23.4.2022 kl. 12 och anmäl dig till årsfesten 23.4.2022 kl. 19 i Original Sokos Hotel President

Distriktets årsmöte anordnas i år i Marjatta-skolan lördagen 23.4.2022 kl. 12. Adressen är Poutuntie 12, Helsingfors. Vi sänder den egentliga ibjudan senare. Före årsmötet anordnas sekreterar- och kassörsskolningar.

Årsfesten anordnas på årsmötesdagen i Original Sokos Hotel Presidents Sylvi-sal kl. 19. På programmet står avslappnat umgänge, tal, musik, belöningar och en utmärkt festbuffé i 20-tals anda. PID Svein Berntsen, som är Norges kandidat till internationell 3. vicepresident, kommer att vara vår hedersgäst. Supékortets pris är är 45 eur/person. Du kan anmäla dig redan nu på adressen https://forms.gle/TqiPiZjPbZBLXisL8. Välkommen.

Distriktguvernörsteamets virtuella frågetimmar startar 29.3.2022 kl 18

Kom med och ställ frågor gällande lionsverksamheten. Kom och diskutera lionsverksamheten. Kom med och väcka idéer och utbyta dem.

Vi påbörjar distriktsguvernörens månatliga frågetimmar i mars. N-distriktet har redan anordnat frågetimmar i en och en halv period och de har ansetts både nyttiga och fungerande. Bland annat har informationsflödet förbättrats och samhörigheten har förstärkts.

Välkommen med och växelverka i B-distriktets första frågetimme  tisdagen 29.3.2022 kl. 18 -19 på adressen http://tiny.cc/hh5puz. Du kan sända frågorna i förväg till distriktsekreteraren Clara Nilsson före 24.3.2022 på adressen clara.nilzon@gmail.com

Frågetimmarna anordnas alltid på månadens sista tisdag och frågorna kan skickas före föregående veckas torsdag.

Klubbträffparen har utlottats – vem är ert klubbträffpar?

Klubbträffparen lottades i en direktsändning från distriktsforumet i februari. Efter att COVID-19 situationen förbättrats, kan träffarna igen återupptas. Besök i andra klubbar är verkligen givande; man får nya lionsbekanta och samtidigt en erfarenhet av vad som pågår inom lionsverksamheten i klubbarna. Kontrollera ert par på listan:   jellona.info/2022/03/08/treffiklubit-on-arvottu/

Vi kommer också att publicera listan på distriktets hemsidor. Distriktet önskar glada och varma klubbdating-tillfällen till alla klubbar. Låt glädjen och det goda växa genom dessa besök.

Lions-förbundet efterlyser roliga lejonhistorier för att förstärka synligheten

Roliga lejonhistorier efterlyses så, att vi kan förstärka lionsverksamhetens synlighet. Förbundets informationsavdelning önskar att klubbarna kunde hitta medlemmar som inspireras av att berätta om sin första dag som lion. Detta oberoende av, när han eller hon anslutits till klubben. Ett önskemål är, att historiens berättare kunde synas med både namn och bild, men också anonyma berättelser tas emot med glädje. Det är fint om historien är färdigt skriven, men även franska streck duger. Alla kommentarer, historier, bilder och franska streck inväntas på adressen raimo.sillanpaa@lions.fi

Svara före 31.3.2022  Det har redan tidigare gjorts ett utskick om detta till klubbarnas informationsanvariga.

VERKSAMHET OCH EVENEMANG

Miljö. En livslång uppgift. Lions-förbundets månadens temawebinarer fortsätter 31.3.2022 kl. 18

”Misstro aldrig , att inte en liten grupp tänkande, förbundna medborgare kan förändra världen. Det är verkligen den enda saken som någonsin existerat.” -Margaret Mead

Miljön är ett av lejonens världomspännande aktivitetsobjekt. Miljön förenar oss alla på detta enastående jordklot.

Miljön och naturen står inför stora utmaningar. Diversiteten krymper och naturbortfallet växer till otroliga mått. Detta inverkar bland annat på matproduktionen. Genom att ta unga med i vår verksamhet kan vi vara med och hjälpa kommande generationer att bli ansvarsfulla medborgare. En miljöaktivitet kan också vara en humanitär handling. Enligt WHO är cirka 24% av världens dödlighet förknippad med miljön.

Vi kan tänka globalt och verka lokalt för vår livskraftiga jord. Var och en av oss kan deltaga i sen egna lilla grupp som inbjuder andra med för att förändra världen. Även en liten handling för miljön är viktig. Den sätter ett spår i historian och förändrar framtiden.

Kom med och lyssna vad som händer i lejonens miljöverksamhet just nu. Anmäl dig till webinaren på adressen http://tiny.cc/2a1puz.

Alla webinarer finns bevarade på video. Se närmare på: täällä.

Framtidslejonen håller möte 31.3.2022 kl. 19.00

Distriktets första hobbygrupp Framtidslejonen håller sitt följande möte torsdagen31.3.2022 kl. 19.00 på adressen https://app.vooler.fi/rag-AQPMBVDYTV. Månadens bok är  Minna Koskelos Tehtävänä tulevaisuus.

Diskussionerna har varit livliga under tidigare möten och också lionsverksamhetens framtid har behandlats. Kom med och diskutera och utforma lionsframtiden fastän du inte har läst boken. Anslut dig också till Framtidslejonens Facebook-grupp på adressen https://www.facebook.com/groups/2549010628577492

Bjud in din kamrat till klubben-tävlingens andra sparrningstillfälle är 29.3.2022 kl. 19.30. Kom med och diskutera om medlemsanskaffning och om nya aktiviteter

Vårens två övriga sparrningstillfällen tisdagen 29.3.2022 kl. 19.30-20.30 http://tiny.cc/mxkmuz och onsdagen 1.6.2022 kl. 19.30-20.30 http://tiny.cc/0ykmuz.

Det lönar sig att deltaga på dessa sparrningstillfällen om du eller din klubb är intresserade av medlemsanskaffning och/eller aktivitetsutveckling. 

SKOLNINGAR

En virtuell President 2 -skolning 16.3.2022 kl. 18

På skolningen går vi igenom klubbarnas verksamhetsplaner. På ekonomisidan fördjupar vi oss i kassaflöde och uppföljningen. Dessutom ges en extra spruta om lionsverksamheten som varje president behöver veta. Man behöver inte anmäla sig till skolningen. Adressen är  http://tiny.cc/q72puz


Jaa meidän hyviä juttuja muillekin