Piirihallituksen esittely: Olli Pihjala, rahastonhoitaja 2021-22

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

Toimenkuva B-piirissä

Vastaan B-piirin taloushallinnosta. Tehtävään kuuluu kirjanpidon, tilinpäätöksen ja talousarvion laatiminen. Taloushallinnon kehittäminen tukemaan piirin toimintaa ja klubeja, erityisesti klubien rahastonhoitajia.

Miten ja milloin sinusta tuli leijona?

Liityin LC Helsinki-Töölö klubiin vuonna 2017. Ajatus klubiin liittymisestä virisi jo pari vuotta aikaisemmin työkaverini houkutellessa klubikokoukseen vierailijaksi. Aina oli kiirettä, etten lähtenyt. Ensimmäisen vierailukerran jälkeen jäin ja hauskaa on ollut. Sihteerinä aluksi ja rahastonhoitajana jo kolmatta kautta.

Mikä on mielestäsi parasta lionstoiminnassa?

Hyvä yhteishenki on ilman muuta parasta klubissa. Tykkään myös, että on selkeät puitteet toiminnalle niin Suomen kuin kansainvälisen organisaation kautta. Erinomaista on myös, että on niin monenlaisia aktiviteetteja tarjolla. Myös juhlat on tärkeitä ja yhdessä tekeminen.

Miten haluaisit kehittää lionstoimintaa/lionsklubien toimintaa nykyisessä virassasi?

Kaiken tekemisen ytimessä on yhdessä tekeminen. Lions brändi on vahva ja kestävä, mutta sitä pitää myös uudistaa. Auttaa piirin klubeja vahvistamaan talouden osaamista ja uusien toimintatapojen kehittäminen toimintaa tehostamaan.

Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt?

Olen syntynyt Imatralla ja käynyt siellä ylioppilaaksi. Sieltä olen muuttanut opiskelun ja työn myötä Pääkaupunkiseudulle. Asun Espoossa.

Onko sinulla muita harrastuksia?

Harrastan tällä hetkellä kuntosaliharjoittelua, juoksua ja etäilyä mökillä. En ole työelämssä tällä hetkellä. Mielenkiintoni on pitkätähtäimen osakesijoittamisessa. Toimin rahastonhoitajana Espoon Kehitysvammatuki ry:ssä. Lukeminen kuuluu harrastuksiini. Olen myös kotikokki ja viiniharrastaja.

Kerro jotain sellaista itsestäsi mitä me emme vielä tiedä sinusta?

Työelämässä olin Hewlett-Packard eli HP:llä lähes 30 v asiantuntija-, myynti-, konsultti- ja hallintotehtävissä useissa liiketoimintayksiköissä.

Vapaa sana

Olen naimisissa, puolisoni Salme on edelleen työelämässä.

Yhteystiedot

Puhelinnumero: +358 400 812239

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin