Lions-järjestön kansainvälinen säätiö LCIF (Lions Clubs International Foundation) oli tärkeässä roolissa B-piirin avajaisissa. Esityksessä muistutettiin, että Lions-toiminta perustuu mottoon “We Serve – Me palvelemme”, ja että hyvän tekemisen tapoja on yhtä monta kuin klubejakin.
Monelle LCIF voi tuntua kaukaiselta, mutta todellisuudessa Suomi on viime vuosina saanut säätiöltä enemmän apurahoja kuin mitä klubit ja yksittäiset leijonat ovat sinne vuosittain lahjoittaneet. Avustuksia on saatu esimerkiksi ukrainalaisten pakolaisten tukemiseen Suomessa ja suoraan Ukrainaan, missä paikalliset Lions-klubit ovat jakaneet apua eteenpäin.
LCIF on myös merkittävä rahoittaja Lions Quest -ohjelmalle, joka ilman säätiön tukea ei voisi jatkua Suomessa. Viime vuosien rahoituksen avulla on voitu tuottaa oppimateriaaleja ja järjestää koulutuksia, myös ruotsinkielisenä.
Säätiö reagoi nopeasti kansainvälisiin katastrofeihin, kuten maanjäristyksiin ja tulviin, ja tarjoaa apua Lions-klubien kautta. Samalla muistutettiin, että myös klubien kannattaa aktiivisesti hakea apurahoja – vaikka prosessi voi tuntua työläältä, tukea on saatavilla monenlaisiin kohteisiin.
Esityksessä painotettiin, että LCIF ei ole vain “rahojen uppoamista jonnekin kauas”, vaan se on suora kanava, jonka kautta suomalaiset Lions-klubit voivat olla osa maailmanlaajuista auttamistyötä.