Lions-liiton puheenjohtajan Matti Reijosen terveiset

Hyvät Leijonat

Mitä olisinkaan tehnyt ilman coronaa? Omalta kohdaltani vastaan, että olisin matkustanut ympäri maata erilaisiin liiton, piirien ja jopa kansainvälisiin kokouksiin, osallistunut merkkijuhliin ja edustanut Suomen leijonia eri tilaisuuksissa. Paljon on jäänyt kokematta ja kauden toinen puolisko näyttää sujuvan samanlaisesti. Tiedossa ei ole yhtään fyysistä kokoontumista, kaikki on peruutettu.

Mitä tämän vallitsevan tilanteen aikana on tapahtunut? Lions- aate ei ole antanut periksi, vaan toiminta jatkuu edelleen toisessa muodossa. Viime kaudella opettelimme pitämään kokouksia internetin kautta ja tällä kaudella pääsääntöisesti. Hyvänä esimerkkinä on liiton vuosikokous kesäkuussa, johon osallistui 700 edustajaa. Se oli ensimmäinen suuri kokouksemme, mutta onnistui erinomaisesti. Jatkona oli viikonlopun mittainen yhteispohjoismainen NSR- vuosikokous tammikuussa, joka noudatteli täysin fyysisen kokouksen ohjelmaa, jossa oli puheita, musiikkia, seminaareja ja niihin liittyviä työpajoja ja tietysti vuosikokous päätöksineen. Kaikki äänestettävät asiat hyväksyttiin. Erityisesti säännöt ja menettelytapaohjeet täytyy hyväksyä yksimielisesti, joka toteutuikin. Päätösten perusteella NSR- toiminnan kehittämistä voidaan pohjoismaissa jatkaa hyvässä yhteishengessä. Osallistujia oli yli 400 ympäri maailmaa, jotka pohjoismaalaisten lisäksi kehuivat järjestelytoimikunnan ammattitaitoa ja minuuttiaikataulun mukaista ohjelman hallintaa.

Koska kaikki fyysiset tapaamiset oli peruutettu, oli aika päivittää vanhoja ohjeita. Ensimmäiseksi laadittiin dokumentti Lions- toiminnan selkeyttäminen, joka selvittää klubin, piirin, liiton ja kansainvälisen järjestön välisiä sidonnaisuuksia, velvoitteita ja vastuita. Se on tehty kaikkien klubijäsenten luettavaksi yhteenvedoksi miten Lions- toiminta toimii. Dokumentti löytyy liiton kotisivuilta Koulutus- osiosta. Seuraavaksi päivitettiin klubin ja piirin mallisäännöt. Suurin peruste oli etäkokousten salliminen sääntömääräisissä kokouksissa. Tämän johdosta kaikkien piirien ja klubien on päivitettävä omat sääntönsä, jotta sääntömääräiset kokoukset voidaan pitää internetin kautta tarvittaessa. Valtioneuvoston antama poikkeusohje sääntömääräisten kokousten pitämiseksi yhdistyksille päättyy 30.6.2021, jonka jälkeen sitä ei enää jatketa. Sääntöjen päivittäminen mallisäännöiksi kestää usean kuukauden ajan ja ne on saatavissa liiton sivuilta. Tällä hetkellä liiton säännöt ja menettelytapaohjeet sekä ansiomerkkiohje ovat hyväksymiskierroksella, jonka jälkeen tärkeimmät dokumentit on päivitetty.

Todennäköisesti ensi kevään piirien piirikokoukset joudutaan pitämään netissä. Samoin harkitaan liiton vuosikokouksenkin siirtämistä nettiin, jota on suunniteltu risteilynä Turusta Tukholmaan ja takaisin. Elämme nyt määräämättömän ajan sähköisten välineiden kanssa kommunikoiden ja suojaten itseämme viruksilta. Terveellisempää tulevaisuutta odotellessa voimme kuitenkin toteuttaa erilaisia Ympäristöaktiviteetteja, suorittaa pieniä palveluita vanhuksille, sairaille tai vammaisille ja puhua niiden suorittamisesta ulkopuolisille siinä toivossa, että saamme heidät kiinnostumaan palveluista ja mahdollisesti liittymään Leijona laumaamme.

Noudattakaa viranomaisohjeita ja suojatkaa itsenne viruksilta.

Matti Reijonen / Lions-liiton puheenjohtaja

Vastaa