12/2021 Piirikuvernöörin kirje 🇸🇪

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

Teemme uutta latua ja parannamme vanhaa

Lionstoiminta on perinteikästä toimintaa monissa klubeissa, piireissä ja moninkertaispiireissä ympäri maailmaa. Toiminta perustuu yhteisesti tärkeiksi koettuihin arvopohjiin, joissa on paljon yhtymäkohtia riippumatta siitä, mistä päin lionsmaailmaa me tulemme. Lionsaate yhdistää maailmassa noin 1,4 miljoonaa suurella sydämellä vapaaehtoista palvelutoimintaa tekevää ihmistä yli kahdessa sadassa maassa. Joka päivä sadat ja tuhannet leijonat tekevät hyviä ja vaikuttavia tekoja omissa yhteisöissään. On etuoikeus kuulua maailmanlaajuiseen lionsperheeseen, mistä kuka tahansa meistä voi myös tuntea suurta ylpeyttä.

Lionstoiminnassa on paljon perinteitä, joista monet kumpuavat paikallisista kulttuureista. Ne ovat keskeinen osa lionstoiminnan identiteettiä, käsitettä, joka kuvaa, mitä me kuvittelemme itsemme olevan leijonina ja klubeina. Maailma kuitenkin muuttuu ja kaiken toiminnan, myös lionstoiminnan, on hyvä muuttua ajassa. Yksi tapa tehdä muutosta on uudistua uusien jäsenten myötä. Siksi heille kannattaa antaa vapautta lähteä tekemään niitä asioita, joita he haluavat itse tehdä ja auttaa tässä. Perinteitä kannattaa kuitenkin kunnioittaa ja pitää kiinni niistä, jotka koemme tärkeiksi tulevaisuudenkin kannalta. Vallitsevia käsityksiä ja toimintatapoja on hyvä ja pitääkin haastaa, mutta radikaali muutosvauhti ei aina ole hyvästä.

Toiminnan kehittäminen tulee lähteä todellisesta tarpeesta. Esimerkiksi jokainen klubi voi itse miettiä ja arvioida muutostarpeensa. Muutoksessa kannattaa myös pohtia klubitoiminnan jatkuvuutta. Voi ajatella, että klubimme ovat meillä nykyisillä jäsenillä vain lainassa. Mitä haluat, että klubistasi kerrotaan 10 tai jopa 50 vuoden päästä? Piirissämme keväällä pilotoitava Lionsklubi2-kehitysohjelma klubeille tulee auttamaan monissa tällä hetkellä klubeissa askarruttavissa kysymyksissä. Kannattaa siis seurata piirin viestintää.

Piirimme on nyt rekisteröitynyt yhdistys. Tämä tarkoittaa, että piirimme on oikeustoimikelpoinen. Se vahvistaa mahdollisuuksiamme toimia melkoisesti. Voimme esimerkiksi hakea monia julkisia rahoituksia, vastaanottaa lahjoituksia ja tehdä yhdistyksen nimissä sopimuksia. Rekisteröinnin myötä poistuu myös rekisteröimättömän yhdistyksen toiminnassa vallitsevat henkilökohtaiset vastuut yhdistyksen velvoitteista.

Joulun aika on hyvän tekemisen aikaa. Etenkin silloin me pysähdymme ja ajattelemme toisiamme ja heitä, jotka tarvitsevat apua. Sydämemme suurenee jouluisin.

Toivotan kaikille oikein hyvää joulua ja uutta vuotta 2022 – annetaan hyvän kasvaa ensi vuonnakin,

Mika

Tässä kirjeessä

  • Piirimme Kutsu kaveri mukaan! -jäsenhankintakilpailu järjestetään 1.1.-31.6.2022
  • Hae ehdolle piirimme 2. varapiirikuvernöörin tehtävään 17.1.2022 mennessä
  • Klubialoitteet piirille 15.1.2022 ja liittoon 17.1.2022 mennessä
  • Tule mukaan piirin toimintaan!

Toimintaa ja tapahtumia

  • Kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoille ja juhlalounas Melvin Jonesin syntymäpäivän kunniaksi lauantaina 8.1.2022

Koulutuksia

  • Kehitä vapaaehtoistoiminnan johtamistaitojasi ja hae Region Lions Leadership Instituten (RLLI) johtajuuskoulutusyöpajaan 7.1.2022 mennessä
  • Tulevia piirin koulutuksia: opaslion, järjestelmäkoulutus ja uusien lionien koulutus
  • Aktiviteettipaja 3 järjestetään 1.2.2022

Haastamme kaikki klubit Kutsu kaveri mukaan klubiisi -kilpailuun – palkinnot ovat mitä mahtavimmat!

Haastamme kaikki B-piirimme klubit ja leijonat mukaan hauskaan uusien jäsenten hankintakilpailuun. Kilpailuaika on 1.1.2022-30.6.2022. Kilpailussa pääsee alkuun kutsumalla nykyinen tai tuleva kaveri mukaan klubiisi. Nälän voi antaa kasvaa syödessä.

Kilpailun yhtenä pyrkimyksenä on myös tuoda uusia tuulia klubien toimintaan. Siksi innovaatio-osuutena on auttaa uusia jäseniä kehittelemään klubille uutta aktiviteettia. Tai jopa muutamiakin. Aktiviteetti voi olla uusi, uudelleen lämmitetty tai olemassa oleva, jota klubi ei ole vielä tehnyt. Aktiviteetti voi olla myös vielä idea-asteella.

Palkintona voittanut klubi pääsee luovuttamaan Melvin Jones -jäsenyyden tai progressiivisen jäsenyyden vapaasti valitsemalleen ansioituneelle klubin lionille. Lisäksi kilpailussa jaetaan B-piirin hissipalkinto klubille, joka on uudistamassa toimintaansa edustavimmin uusien jäsenten voimalla. Palkinnot jaetaan juhlavissa merkeissä piirimme avajaisissa elokuussa 2022.

Lähetämme kilpailukutsun erillisenä viestinä. Kehuminen tulee olemaan tässä kilpailussa sallittua, jopa suotavaa. Lisätietoja saat piirimme jäsenjohtaja Hannu Saarnilehdolta hannu.saarnlehto@lions.fi<meta charset="utf-8">.

Hae ehdolle piirimme 2. varapiirikuvernöörin tehtävään 15.1.2022 mennessä

Haku 2. varapiirikuvernööriksi kaudelle 2022-2023 on avoinna. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on, että olet toiminut klubisi presidenttinä sekä piirin hallituksessa jossain seuraavista viroista: alueen puheenjohtaja, lohkon puheenjohtaja, piirisihteeri tai piirin rahastonhoitaja.  Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, suostumuksesi 2VDG-tehtävään sekä klubisi kannatustodistus piirikuvernöörille 15.1.2021 mennessä sähköpostitse: mika.pirttivaara@lions.fi

Klubialoitteet piirille 15.1.20221 ja liittoon 17.1.2022 mennessä

Aloitteet Lions-Piiri 107-B ry:n 2022 vuosikokoukselle on jätettävä viimeistään 15.1.2022 piirisihteerille sähköpostitse osoitteeseen clara.nilzon@gmail.com.

Aloitteet Suomen Lions-liitto ry:n 2022 vuosikokoukselle on jätettävä viimeistään 17.1.2022 klo 15.45. Lataa lomake (Klubialoite/Teema-aloite/ vuosikokouspaikkahakemus) ja ohjeet osoitteesta https://www.lions.fi/site/assets/files/2378/aloite_vuosikokoukselle_1.doc.

Tule mukaan piirimme toimintaan!

Oletko kiinnostunut piirin toiminnasta? Ehkä sinua kiinnostaa jäsen-, palvelu- tai koulutusasiat? Tai joku piirin toimikunnista, kuten Lions Quest, KiTeNet, ARS, Diabetes, nuorisovaihto, tai ympäristö. Tai ehkä haluaisit lohkon puheenjohtajaksi?

Tule mukaan mahtavaan porukkaan auttamaan klubeja ja leijonia auttamaan. Ole yhteydessä 1VDG Aki Naukkariseen aki.naukkarinen@lions.fi  / puh. 0500 726 155.

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA

Lasten lumipäivät 2022 -tapahtuma lähestyy: tule tutustumaan Stadionille!

Lasten Lumipäivien ohjaajille ja ohjaajiksi uumoileville järjestetään tammikuussa kaksi ajankohtaa, jolloin he pääsevät tutustumaan Olympiastadioniin Lasten Lumipäivien näkökulmasta: 13.1. klo 17-18 ja 19.1. klo 10-11. Ilmoittaudu mukaan piirin palvelujohtaja Mira Haahdille, miruus@hotmail.com

Kaksi uutta harrasteryhmää on käynnistymässä: Keilaleijonat ja Saunapuhtaat leijonat

Piirissämme on käynnistymässä vuoden vaihteen jälkeen kaksi uutta ja kaikille piirimme lioneille tarkoitettua yhteistä harrasteryhmää: Keilaleijonat ja Saunapuhtaat leijonat.

Keilaleijonissa pääset tutustumaan keilaamisen saloihin ja kehittymään keilaamisessa.  Keilatapaamisissa tavataan, nautitaan ja kehitytään yhdessä.

Saunapuhtaissa leijonissa pääset puolestaan seikkailumatkalle suomalaiseen saunakulttuuriin ja saunomisen historiaan itse saunomista unohtamatta.

Pyöriikö sukkasi jo jaloissasi? Lisätietoja käynnistyvistä harrasteryhmistä saat

  • Keilaleijonat: lauritu3@gmail.com
  • Saunapuhtaat leijonat: rita.timo@kolumbus.fi

Kaikissa piirimme harrasteryhmissä pääset tutustumaan muihin piirimme leijoniin ja leoihin.

Lions-liiton joulukuun teemawebinaarin aiheena oli palveluhalu ja ihmisläheisyys

Webinaarissa keskusteltiin, mitä tarkoittaa palveluhalu ihmisläheisyys. Esimerkkinä kerrottiin kuvin yhdestä hienosta aktiviteetista, miten voimme yhdistää nämä arvot palvelutoiminnassamme. Tämä LC Aura/Sisun toteuttama projekti ylitti myös YLEn uutiskynnyksen. Katso tallenne osoitteesta https://www.lions.fi/aineistot/esitteet/kuukauden-teemat-kaudella-2021-22/

Lions-liiton tammikuun teemawebinaarissa 27.1.2022 aiheena on kansainvälisyys

Lue lisää Lions-liiton tammikuun uutiskirjeestä ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa https://register.gotowebinar.com/register/6866220736905948432

Kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoille ja juhlalounas Melvin Jonesin syntymäpäivän kunniaksi lauantaina 8.1.2022

B- ja N-piirin perinteinen tilaisuus järjestetään lauantaina 8.1.2021. Tilaisuus alkaa klo 11 .00 (kokoontuminen klo 10.20 alkaen) Hietaniemen kunniakäynnillä, jonka yhteydessä laskemme seppeleet sankarihaudoille ja marsalkka Mannerheimin haudalle.

Tilaisuus jatkuu järjestömme perustajan Melvin Jonesin syntymäpäivän kunniaksi järjestettävällä juhlalounaalla klo 12 alkaen ravintola Lehtovaarassa, Mechelininkatu 39. Juhlapuhujaksi lounaalle saapuu Kreab Oy:n toimitusjohtaja Mikael Jungner. Puheen teemoina ovat luovuus, innovatiivisuus ja vapaaehtoistoiminnan tulevaisuus. Suomen Lions-liiton tervehdyksen lounaalle tuo puheenjohtaja Sanna Mustonen ja Suomen Leojen tervehdyksen kansainvälisten asioiden sihteeri Markus Kuosmanen. Huomaathan, että lounaalle osallistuminen ei edellytä Melvin Jones-jäsenyyttä.

Ilmoittaudu lounaalle 26.12.2021 mennessä lomakkeella osoitteessa https://forms.gle/qzTvTJ3GLh8GjNyk8. Sankakarihautakäynnille ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätietoja antaa kunniakäynnin ohjaaja 2VDG Pauli Anttila, pjanttila@gmail.com<meta charset="utf-8">.

Tervetuloa juhlimaan.

KOULUTUKSIA

Kehitä vapaaehtoistoiminnan johtamistaitojasi ja hae Regional Lions Leadership Instituten (RLLI) johtajuuskoulutusyöpajaan 7.1.2022 mennessä

  • Mikä: Alueellisten lionjohtajien koulutusinstituutin RLLI työpaja
  • Kenelle: Koulutus on avoin kaikille leijonille ja täysi-ikäisille leoille, jotka ovat kiinnostuneet henkilökohtaisten johtajuustaitojensa kehittämisestä. Työpajaan mahtuu Suomesta yhteensä 48 lionia tai leoa.
  • Miksi osallistua: Työpajasta saat tärkeitä valmiuksia ja osaamista tilanteisiin, joissa tarvitset johtajuutta ja johtamisen taitoja. Voit hyödyntää oppeja myös työelämässä. Lisäksi tutustut uusiin leijonaystäviin iloisissa ja kehittävissä tunnelmissa.
  • Milloin ja missä: 11.2.-13.2.2022, hybridimuotoinen. Etävalmennuspäivät 3.2.2022 ja 17.2.2022 Tampereella.
  • Hakuaika: 8.11.2021-7.1.2022.
  • Mitä maksaa: Osallistumismaksu 350 € ja se kattaa etävalmennusosion, työpajan, majoituksen, ruuat ja tilavuokrat. 
  • Piirin tuki: B-piiri tukee kolmea osallistujaa yhteensä 300 eurolla ja maksimissaan 150 eur/osallistuja.

Järjestämme koulutuksen hybridimuotoisena. Ennen työpajaa ja sen jälkeen on etäkoulutusta. Työpajaviikonlopun aikana keskitymme taitoasioiden harjoitteluun. Koulutuksessa on myös ryhmätöitä ja etätehtäviä.

Ilmoittaudu koulutukseen osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/EP/CFEC10E005078AAF

Lisätietoja koulutuksesta: Lions-liiton koulutusjohtaja Aarno Niemi, aarno.niemi@lions.fi<meta charset="utf-8">

Tulevia piirin koulutuksia: opaslion, järjestelmäkoulutus ja uusien lionien koulutus

  • Opaslionkoulutus järjestetään 13.1.2022 klo 18 alkaen ravintola Niittylounaassa (Pihatörmä 1, Espoo). Koulutuksesta saat hyvät valmiudet toimia minkä tahansa piirimme lionsklubin sparrailijana ja mentorina. Tule mukaan tähän mielenkiintoiseen koulutukseen, joka ei jätä ketään kylmäksi. Ilmoittaudu mukaan koulutukseen 9.1.2022 mennessä piirimme jäsenjohtaja Hannu Saarnilehdolle, hannu.saarnilehto@lions.fi
  • Järjestelmäkoulutus järjestetään 19.1.2022 klo 18 alkaen ravintola Niittylounaassa (Pihatörmä 1, Espoo). Tule oppimaan tai kertaamaan uusimmat salat lionstoiminnassa tarvittavien tärkeimpien tietojärjestelmien käytöstä kuten MyLion ja MyLCI. Ilmoittaudu 13.1.2022 mennessä piirimme koulutusjohtaja Susanna Jokiperälle, susanna.jokipera@lions.fi.
  • Uusien lionien koulutus järjestetään 20.1.2022 ravintola Niittylounaassa (Pihatörmä 1, Espoo). Koulutus antaa uusille leijonille perustiedot lionstoiminnasta ja kummeille, miten toimia kummina. Samalla pääsee tutustumaan muihin leijonataipaleensa aloittaneisiin lioneihin. Mukaan kannattaa tulla myös kokeneempien leijonien, koska koulutus on hyvä paikka päivittää omat tiedot lionstoiminnasta. Ilmoittaudu koulutukseen to 13.1.2022 mennessä piirimme koulutusjohtaja Susanna Jokiperälle, susanna.jokipera@lions.fi.

Aktiviteettipaja 3 järjestetään 1.2.2022

Suositut aktiviteettipajat jatkuvat. Helmikuun 1.2.2022 klo 18 pajassa teemana on sosiaalinen media sekä klubin että lionstoiminnan markkinointi. Tule vaihtamaan ajatuksia, miten vahvistamme omaa klubiviestintää, että positiivista kuvaa lionstoiminnasta.

Ilmoittaudu aktivitteettipajaan 27.1.2022 mennessä piirimme koulutusjohtaja Susanna Jokiperälle, susanna.jokipera@lions.fi<meta charset="utf-8">.


🇸🇪 Samma på svenska

Vi gör en nya spår och förbättrar de gamla

Lionsverksamheten är en traditionell verksamhet i många klubbar, distrikt och multipeldistrikt runt om i världen. Verksamheten baserar sig på de grundvärderingar som vi anser vara viktiga och som har många gemensamma beröringspunkter, oberoende varifrån vi kommer i lionsvärlden. Lionsrörelsen förenar ungefär 1,4 miljoner frivilliga människor som med stora hjärtan utför tjänsteverksamhet i över tvåhundra länder. Varje dag utför hundra- och tusentals lejon goda och effektfulla tjänster i sina egna samhällen. Det är ett privilegium att få höra till den världsomfattande lionsfamiljen där var och en av oss kan känna stor stolthet.

Lionsverksamheten har många traditioner och många av dem härstammar från den lokala kulturen. De utgör en central del av lionsverksamhetens identitet, ett begrepp som beskriver hur vi föreställer oss vara som lejon och som klubbar. Världen förändras och all verksamhet, också lionsverksamheten, bör förändras i tid. Ett sätt att göra förändringar är att förnya klubben genom nya medlemmar. Därför är det till fördel att ge dem friheter att utföra de saker de vill göra och att hjälpa dem med detta. Det lönar sig i alla fall att respektera och hålla fast vid de traditioner vi anser viktiga även för framtiden. Det är bra att utmana gällande åsikter och verksamhetsformer, men alltför radikala förändringar är inte alltid till godo.

Verksamhetsutvecklingen bör utgå från ett verkligt behov. Varje klubb kan själv tänka på och utvärdera sina förändringsbehov. Klubben kontinuitet bör också värderas i förändringsprocessen. Vi kan föreställa oss, att klubben med sina nuvarande medlemmar är endast ett lån. Vad vill du att det berättas om klubben efter 10 eller till och med 50 år från nu?  I vårt distrikt kommer vi på våren att testa Lionsklubi2-utvecklingsprogrammet som kommer att hjälpa med många av klubbarnas nuvarande frågor. Det lönar sig alltså att följa upp distriktets information.

Vårt distrikt är nu en registrerad förening. Det betyder att vi nu är rättshandlingsdugliga. Detta förstärker våra funktionsmöjligheter avsevärt. Vi kan till exempel ansöka om många olika offentliga finansieringar, mottaga gåvor och uppgöra avtal i föreningens namn. I samband med registreringen upphör också de personliga ansvaren som förknippas med en oregistrerad förening.

Julen är en tid för att göra gott. Då i synnerhet stannar vi upp och tänker på varandra och på dem som behöver hjälp. Vårt hjärta blir lite större i juletid.

Jag önskar er alla en riktigt god jul och gott nytt år 2022 – låt det goda växa också i nästa år,

Mika

I detta brev

  • Distriktets Be din kamrat med! – medlemsanskaffningstävling anordnas 1.1.-31.6.2022
  • Ställ upp som distriktets 2. vicedistriktsguvernörskandidat före 15.1.2022
  • Klubbinitiativen till distriktet före 15.1.2022 och till förbundet före 17.1.2022
  • Kom med i distriktets verksamhet!

Verksamhet och händelser

  • Hedersuppvaktning vid Sandudds hjältegravar och festlunch till äran av Melvin Jones födelsedag lördagen 8.1.2022

Skolningar

  • Utveckla dina ledarskapskunskaper för frivillig verksamhet och sök till Region Lions Leadership Instituten (RLLI) ledarskapsskolning senast 7.1.2022
  • Distriktets kommande skolningar är: guidelion, systemskolning och skolning för nya lions
  • Aktivitetssmedja nr 3 anordnas 1.2.2022

Vi utmanar alla klubbar till Be din kamrat med-tävlingen. Priserna är helt otroliga!

Vi utmanar alla klubbar och lejon inom B-distriktet att deltaga i en rolig medlemsanskaffningstävling. Tävlingstiden är 1.1.2022-30.6.2022. Med i tävlingen kommer man genom att bjuda in sin nuvarande eller blivande kamrat till klubben. Hungern kan växa medan man äter.

En av tävlingens avsikter är också att skapa nya vindar i klubbarnas verksamhet. Därför ingår en innovationsdel som hjälper nya medlemmar att utveckla nya aktiviteter i klubben. Aktiviteten kan vara ny, uppvärmd eller redan existerande men sådan, som klubben inte ännu utfört. Aktiviteten kan också vara på idéstadiet.

Den vinnande klubben får som pris en möjlighet att belöna ett välförtjänat lion med Melvin Jones -medlemsskap eller med ett progressivt medlemsskap. Dessutom belönas en klubb med B-distriktets hisspris för att mest representativt förnyat sin verksamhet med hjälp av nya medlemmar. Prisen utdelas under festliga förhållanden då distriktet öppnas i augusti 2022.

Vi sänder tävlingsinbjudan separat. Det är tillåtet att skryta i  den här tävlingen, det är till och med att föredra. Tilläggsuppgifter fås av distriktets medlemschef Hanu Saarnilehto hannu.saarnilehto@lions.fi

Ställ upp som distriktets 2. vicedistriktsguvernörskandidat före 15.1.2022

Ansökningstiden för att ställa upp som 2. vicedistriktsguvernörskandidat för perioden 2022-2023 pågår. Kompetenskravet är, att du har fungerat som klubbens president och i något av distriktets följande ämbeten: områdesordförande, zonordförande, distriktssekreterare eller som distriktets kassör. Sänd din friformade ansökan och ditt medgivande för uppgiften tilsammans med klubbens understödsbevis till distriktsguvernören senast 15.1.2021 på e-post: mika.pirttivaara@lions.fi

Klubbinitiativen till distriktet senast 15.1.20221 och till förbundet senast 17.1.2022

Initiativen till Lionsdistrikt 107-B rf:s 2022 årsmöte bör inlämnas senast 15.1.2022 till distriktssekreteraren på e-post: clara.nilzon@gmail.com

Initiativen till Finlands Lionsförbund rf:s 2022 årsmöte bör inlämnas senast 17.1.2022 kl. 15.45. Ladda ner blanketten (Klubialoite/Teema-aloite/ vuosikokouspaikkahakemus) och instruktionerna på: https://www.lions.fi/site/assets/files/2378/aloite_vuosikokoukselle_1.doc.

Kom med i distriktets verksamhet!

Är du intresserad av distriktets verksamhet? Kanske du är intresserad av medlems-, tjänste- eller skolningsfrågor?  Eller kanske någon av distriktets kommitéer såsom Lions Quest, KiTeNet, ARS, Diabetes, ungdomsutbyte eller miljö. Eller kanske du vill ställa upp som zonordförande?

Kom med i vårt fantastiska gäng och hjälp klubbar och lejon att hjälpa. Kontakta 1VDG Aki Naukkarinen aki.naukkarinen@lions.fi  / tel. 0500 726 155.

VERKSAMHET OCH HÄNDELSER

Barnens snödag 2022 närmar sig: kom till Stadion och bekanta er!

För de som är ledare eller vill bli ledare för Barnens Snödag anordnas två tillfällen i januari att bekanta sig med Olympiastadion ur snödagens synvinkel: 13.1. kl. 17-18 och 19.1. kl 10-11. Anmälan till tjänstechefen Mira Haahti, miruus@hotmail.com

Två nya hobbygrupper håller på att bildas, Bowlinglejonen och de Basturena lejonen

Efter årsskiftet startar två nya hobbygrupper avsedda för alla lions i distriktet: Bowlinglejonen och de basturena lejonen.

I Bowlinglejonen får du bekanta dig med bowlingens hemligheter och utvecklas som bowlare. Vi möts, njuter och utvecklas tillsammans.

I de Basturena lejonen åker du på en äventyrsresa till den finska bastukulturen och bekantar dig med bastubadets historia för att inte glömma själva badandet.

Börjar strumporna redan snurra på fötterna? Tilläggsuppgifter ges av:

  • Bowlinglejonen: lauritu3@gmail.com
  • de Basturena lejonen: rita.timo@kolumbus.fi

Du har möjlighet att bekanta dig med andra lejon och leos i distriktets alla hobbygrupper.

Temat för Lionsförbundets  december webinar är tjänstevillighet och människonärhet

På Webinaret diskuterades tjänstevillighet och människonärhet. Som ett gott exempel visades bilder från en aktivitet som kombinerar dessa ämnen.Projektet, utfört  av LC Aura/Sisu, överskred också Rundradions nyhetströskel. Se video på: https://www.lions.fi/aineistot/esitteet/kuukauden-teemat-kaudella-2021-22/

Lionsförbundets januarimånads webinar 27.1.2022 behandlar internationalitet

Läs mera i Lionsförbundets januarimånads nyhetsbrev och anmäl dig med på: https://register.gotowebinar.com/register/6866220736905948432

Hedersuppvaktning vid hjältegravarna på Sandudd och festlunch till äran av Melvin Jones födelsedag lördagen 8.1.2022

B- och N-distriktens traditionella evenemang anordnas lördagen 8.1.2022. Evenemanget börjar kl. 11 .00 (samling kl. från och med 10.20) med en hedersuppvaktning på Sandudd där vi lägger ned kransar på hjältegravarna och på marskalk Mannerheims grav.

Evenemanget fortsätter med en festlunch till äran av organisationens grundare Melvin Jones  födelsedag kl.12 på restaurang Lehtovaara,Mechelinsgatan 39. Festtalare på lunchen är Kreab Oy:s verkställande direktör Mikael Jungner. Temat för festtalet är kreativitet, innovativitet och den frivilliga verksamhetens framtid. Finlands Lions-förbunds hälsning framförs av Sanna Mustonen och Finlands Leos hälsning framförs av sekreteraren för internationella ärenden Markus Kuosmanen..

Observera, att deltagande inte förutsätter Melvin Jones-medlemsskap.

Vi sänder en separat inbjudan med anmälningsinstruktioner. Tilläggsuppgifter ges av uppvaktningens ledara 2VDG Pauli Anttila, pjanttila@gmail.com

Anmäl dig till lunchen senast 26.12.2021 på: https://forms.gle/qzTvTJ3GLh8GjNyk8. Till hjältegravarna krävs ingen föranmälan.

Välkommen på fest.

SKOLNING

Utveckla ditt ledarskap för frivillig verksamhet  och lägg in en ansökan till ledarskolningssmedjan Region Lions Leadership Institute (RLLI) före 7.1.2022

  • Vad: Arbetssmedja för Lions områdesledare på skolningsinstitutet RLLI
  • För vem: Skolningen är öppen för alla lejon och fullvuxna Leos som är intresserade av att utveckla sina ledarkunskaper. Från Finland ryms totalt 48 lejon eller leos med.
  • Varför deltaga: I arbetssmedjan får du viktiga beredskaper och kunskaper där man behöver ledarskap och ledarskapsförmågor. Du kan utnyttja dessa kunskaper också i arbetslivet. Dessutom bekantar du dig med nya lejonvänner i en glad och utecklande omgivning.
  • Var och när: 11.2.-13.2.2022, hybridformat. Distansskolning 3.2.2022 och 17.2.2022 i Tammerfors.
  • Ansökningstid: 8.11.2021-7.1.2022.
  • Vad kostar det: Deltagaravgiften är 350 € och den innefattar distansskolningen, arbetssmedjan, logi, mat och lokalitetshyror. 
  • Distriktets stöd: B-distriktet stöder tre deltagare med 300 € och max. 150€/deltagare.

Skolningen anordnas i hybridformat. Före arbetssmedjan och därefter hålls distansskolning. Under arbetssmedjeveckan koncentrerar vi oss på skcklighetsövningar. Skolningen omfattar också grupparbeten och distansuppgifter.

Anmäl dig till skolningen på adressen https://link.webropolsurveys.com/EP/CFEC10E005078AAF

Tilläggsuppgifter: Lions-förbundets skolningsdirektör Aarno Niemi,aarno.niemi@lions.fi

Distriktets kommande skolningar: guidelion, systemskolning och skolning för nya lejon

  • Guidelionskolning anordnas 13.1.2022 kl. 18 på resturang Niittylounas (Pihatörmä 1, Espoo). På skolningen får du utmärkt beredskap att fungera som sparrare och mentor för vilken klubb som helst inom distriktet. Kom med på denna intressanta skolning som inte lämnar någon kall. Anmäl dig senast 9.1.2022 till Hannu Saarnilehto, hannu.saarnilehto@lions.fi
  • Systemskolning anordnas 19.1.2022 kl. 18 på restaurang Niittylounas (Pihatörmä 1, Espoo). Kom med och lär mera om lionsverksamheten. Anmäl dig senast 13.1.2022 till Susanna Jokiperä, susanna.jokipera@lions.fi
  • Skolning av nya Lions anordnas 20.1.2022 på resturang Niittylounas (Pihatörmä 1, Espoo). Skolningen ger grundinformation om lionsverksamheten till nya lejon och  faddrarna får skolning för fadderskapet. Samtidigt får du bekanta dig med andra nya lions. Det lönar sig också för litet mer erfarna lions att medverka och uppdatera sin egen vetskap. Anmäl dig senast 13.1.2022 till Susanna Jokiperä, susanna.jokipera@lions.fi

Aktivitetssmedja 3 anordnas 1.2.2022

De populära aktivitetssmedjorna fortsätter. Den 1.2.2022 kl. 18 är temat den sociala median samt klubbens och lionsverksamhetens marknadsföring.  Kom och utbyt tankar om hur vi förstärker vår egen klubbs information och den positiva bilden av lionsverksamheten.

Anmälning senast 27.1.2022 til Susanna Jokiperä, susanna.jokipera@lions.fi

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin