Piirineuvoston jäsenen esittely: Mika Pirttivaara, IPDG & PDG & GMT & kunniatmk pj

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

Mikä on tittelisi B-piirissä?
Edellinen piirikuvernööri (IPDG), PDG- ja kunniatoimikunnan pj. sekä piirin jäsenkoordinaattori (GMT)
Mistä klubista tulet?
LC Tapiola
Mikä on toimenkuva B-piirissä?
PDG- ja kunniatoimikunnan vetäjänä pääsen järjestämään piirimme entisten piirikuvernöörien (PDG) tapaamisia muutaman kerran kaudessa. Tapaamisissa vaihdetaan kuulumisia sekä keskustellaan yhdessä nykyisestä ja tulevasta lionstoiminnasta. Pesti kuuluu aina edelliselle piirikuvernöörille, joka myöntää myös ansioituneille klubipressoille 100% klubipresidentin ansiomerkit.Jäsenkoordinaattorin tehtäviin kuuluu, miten saamme klubeihin jäsenkasvua sekä lisäämme jäsenkokemusta- että tyytyväisyyttä. Tärkeänä jutuna on myös miettiä keinoja, miten saamme lisättyä piiriimme yhteisöllisyyttä yli klubirajojen. Toimi on kiehtova, koska siinä pääsee miettimään, suunnittelemaan ja tekemään monia klubeja auttavia asioita ihan uusista näkökulmista parhaassa porukassa.
Miten ja milloin sinusta tuli leijona?
Noin viisitoista vuotta sitten. Asiakkaan edustaja kysyi, että kiinnostaako lionstoiminta. Sanoin: ”Joo.” Liityin leijoniin luostarissa, tunnelma oli korkealla ja kokemus oli innostava. Tuntui välittömästi fiilis, että tähän joukkoon haluan kuulua. Luostarissa tarjottu lohisoppa oli varsin herkullista.
Mikä on mielestäsi parasta lionstoiminnassa?
Se tunne, kun kohtaa yhdessäauttamisen riemun ja autettavat silmästä silmään niissä asioissa, joita aidosti halua tehdä. Siinä todella tuntee, että pääsee toteuttamaan ja kehittämään itseään yhdessä muiden kanssa ja sen, että omalla toiminnalla on merkitystä. Hyvässä porukassa saa jatkuvasti onnistumisen tunteita ja pystyy samalla auttaa muitakin onnistumaan. Koen sen hyvin palkitsevaksi, kuten myös sen, kuinka yhteistyö yli erilaisten rajojen saa tekemiseen uutaa energiaa ja ideoita. Kasvava ystäväjoukko ympäri maailmaa on huikean fantsu asia, jonka merkitystä ei koskaan voi yliarvioida. Vapaaehtoistoiminnassa ja sen johtamisessa oppii jatkuvasti asioita, joita ei välttämättä työelämässä opi. mutta niitä pystyy kuitenkin hyödyntämään ammatillisessa toiminnassa (ja päinvastoin).
Mitä tavoitteita sinulla on tälle kaudelle?
Että on pystynyt hoitamaan riittävän hyvin tehtäväkenttään määrittellyt toimenpiteet piirimme tavoitteisiin perustuen.
Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt?
Olen syntynyt Lahdessa ja ensimmäiset vuodet kontannut Nastolassa. Mutkien ja kiemuroiden jälkeen asun nykyään Pohjois-Tapiolassa grilli Toron vieressä.
Onko sinulla muita harrastuksia?
Historia, seikkailu maailmalla, kulttuuria nautiskelen monipuolisesti, tähtitiede kotisohvalta ja muutama muukin.
Voitko kertoa jonkin hauskan lions-muiston?
Viimeisimpiä hauskoja muistoja. Nykyisissä lionstehtävissä on etuoikeus päästä kiertämään Suomea ja mukaan klubien eri tapahtumiin. Yhden klubin 30-vuotisjuhlissa Länsi-Suomessa minulla oli ohjelmassa juhlapuhe, jonka olin valmistellut etukäteen. Keksin tosin paikan päällä, että enpäs pidäkään sitä etukäteen valmisteltua, vaan kysyn osallistujilta puheeseen asioita, joista minun pitää heidän mielestään puhua. Yhteensä niitä tuli tuli toistakymmentä. Ainakin itselläni oli hirmuisen hauskaa, kun yritti keksiä lennosta mahdollisimman sujuvan puheen osallistujien keksimien asioiden pohjalta. Ehkä myös kuulijoillakin, koska ainakin yksi ystävällinen juhlija kehui puhetta…
Vapaa sana osuus, mitä haluat kertoa lukijoille esittelysivulla?
Pidä mukana aina riittävä annos rohkeaa uteliaisuutta, pistä se työhön ja kurkkaa ennakkoluulottomasti kulman taakse – niin elämässä kuin lionstoiminnassa. Koskaan et tiedä, mitä jännää ja mullistavaa hyvää siellä odottaa.

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin