Piirihallituksen esittely: Hannu Saarnilehto, piirin jäsenjohtaja eli GMT 2021-22

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

Toimenkuva B-piirissä

Jäsenjohtajan toimenkuvaan kuuluu klubien tukeminen erikoistilanteissa ja uusien klubien perustamiseen liittyvät kysymykset sekä toiminta uusien klubien (sekä lions-klubien että leoklubien) perustamiseksi yhdessä klubien kanssa. Lisäksi hommaan kuuluu joitakin hallinnollisia tehtäviä.

Miten ja milloin sinusta tuli leijona?

Liityin Lions Club Helsinki-Töölöön vuonna 2009, kun töiden puolesta tuttu henkilö pyysi minua jäseneksi. Päätös oli aika helppo, kun olin jo aiemmin hieman tutkaillut Lions-vuosikirjaa. Eli sekä isäni että molemmat veljeni olivat tuolloin jo leijonia.

Mikä on mielestäsi parasta lionstoiminnassa?

Ensisijainen asia on se, että haluan auttaa huonommassa osassa olevia. Lionstoiminnassa tiedän tarkalleen, mihin rahat menevät ja olen itse myös päättämässä siitä. Hallinto ei syö kerättyä rahaa. Hienointa on kuitenkin ne tilaisuudet, joissa voi yhdessä klubilaisten tavata ihmisiä eli Nenäpäiväkeräys, Auta lasta, auta perhettä aktiviteetti ja muut näiden tapaiset.

Miten haluaisit kehittää lionstoimintaa/lionsklubien toimintaa nykyisessä virassasi?

Lions toiminnan pitäisi olla hauskaa.

Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt?

Olen kotoisin Porista ja nykyään porisen Töölössä.

Onko sinulla muita harrastuksia?

Mailapelit ovat olleet harrastuksena jo yli 50 vuotta, mailan koko on aina välillä vaihtunut.
Musiikkia voin ehkä myös sanoa harrastuksekseni. Tällä hetkellä myös lasken kiipeämiäni rappusia.

Kerro jotain sellaista itsestäsi mitä me emme vielä tiedä sinusta?

Olen ollut yli 20 vuotta niiden taloyhtiöiden hallituksissa niissä taloissa, joissa olen asunut.

Yhteystiedot

Puhelinnumero: 0405059379

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin