Toimenkuva B-piirissä
Piirikoordinaattorina pyrin edistämään tietoutta kansainvälisestä säätiöstämme LCIF:stä ja edistän säätiön toimintaa aina kun mahdollista. Tehtävänä on mm. edistää LCIF:n varainkeruupyrkimyksiä sekä auttaa avustusten hakemisessa LCIF:ltä.
Teen yhteistyötä moninkertaispiirin LCIF-koordinaattorin, piirikuvernööritiimin ja muiden paikallisten lionsjohtajien kanssa.
Miten ja milloin sinusta tuli leijona?
Veikkolan lastenpäivällä eräs entinen työkontakti tunnisti minut ja kysyi mukaan toimintaan keväällä 2004. Liityin mukaan saman vuoden syksyllä.
Mikä on mielestäsi parasta lionstoiminnassa?
Verkostoituminen sekä soisaalinen ympäristö.
Miten haluaisit kehittää lionstoimintaa/lionsklubien toimintaa nykyisessä virassasi?
Vähemmän muodolliseksi ja niinhän se on täällä mennytkin. Kuitenkin niin, että muistamme taustamme ja taustayhteisön arvomaailman.
Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt?
Syntymäkotikunta Iisalmi, kansakoulun ensimmäisen luokan kävin Vantaan Myyrmäessä ja muutoin oppivelvollisuus ja lukioaika meni Ylä-Savossa Kiuruvedellä. Hieman haasteellista sanoa mistä on kotoisin, kun hieman vaihtuvaa oli varhainen nuoruus.
Nyt asun Kirkkonummen Veikkolassa.
Onko sinulla muita harrastuksia?
Monessa mukana järjestötoiminnassa turvallisuusalalla, joista keskeisimpänä Suomen Palopäällystöliiton (SPPL ry.) hallinto ja tukipalvelut -jaoston johtokunnassa viestintävastaavana sekä Yhteiskuntaturvallisuuden seuran (YKTS ry.) sihteerinä.
Olut- ja sahtiharrastuksen myötä olen olutseuratoiminnassa aktiivisesti mukana ja pääkaupunkiseudun sahtiseuran Sahtipäät ry:n puheenjohtaja.
Paikallisessa yhteisöteatterissa (Veikkolan Kartanoteatteri) olen ollut tukitehtävissä ensimmäisestä näytöksestä alkaen ja parissa esityksessä myös näyttämöllä.
Veikkolan kylälehdessä https://www.kylanraitti.fi/Kylanraitti_1_2017.pdf (Kylänraitti 1/2017) on sivulla 11 tarinaa minusta ja yhdistystoiminnasta.
Kerro jotain sellaista itsestäsi mitä me emme vielä tiedä sinusta?
Olen tehnyt kaksi tietokonepeliä (Commodore VIC-20), jotka on julkaistu Mkrobitti-lehdessä vuonna 1984. Hieman myöhemmin kuin Jyrk Kasvin ensimmäiset julkaisut.
Vapaa sana
Yhteystiedot
Puhelinnumero: 0505922884