B-piiri ui vastavirtaan

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

Piirimme on tällä kaudella ottanut täysin uuden suunnan. Kun kaikkien muiden Suomen piirien jäsenmäärä on edelleen laskussa, B-piirin jäsenmäärä 31.1.22 oli kasvanut kauden alusta. Huolimatta koronasta, vaikeuksista kokoontua, haastavista mahdollisuuksista järjestää aktiviteetteja, uusien jäsenten kutsumiseen tulleista rajoitteista ja kaikista muista tämän kauden aikana koetuista vaikeuksista huolimatta Klubit ovat tehneet loistavaa työtä jäsenrintamalla. Olemme uineet vahvasti vastavirtaan Suomessa vaikuttavan yleisin jäsentrendin suhteen.

Loppukaudesta tulee varmasti taas jännittävä jäsentilanteen suhteen. Välillä tuntuu kuin joku lisäisi vastavirtakoneen tehoja altaassa ja jopa siltä, että sen lisäksi pitäisi vielä uida ylämäkeen, mitä se sitten onkin. Meillä on nyt kuitenkin erinomainen mahdollisuus jatkaa tähänastista menoa ja ensimmäisen kerran moniin vuosiin saavuttaa myös kauden lopussa eli 30.6. kauden alusta noussut positiivinen jäsenlukema.

Tiedän, että se tarkoittaa osaltaan sitä, että jokainen esimerkiksi tsemppaa iloisin ja kevein mielin Kutsu kaveri mukaan klubiisi! -kisassa. Tämä on kisa, jossa jokainen osallistunut klubi on lopulta voittaja. Pystymme kisan kautta vahvistamaan kaikkia piirimme klubeja.

Pyrimme myös käynnistämään uuden klubin, jota silmällä pitäen meillä on useita aihioita. Jos joku on kiinnostunut olemaan mukana uuden klubin käynnistyksessä, hän voi ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Tässä vaiheessa on kuitenkin aiheellista kiittää kaikkia klubeja tähän mennessä tehdyistä toimista ja toivottaa kaikille menestystä myös Kutsu kaveri mukaan klubiisi! -kisassa. Meissä leijonissa on valtava voimavara ja pystymme ihmeisiin, kun yhdistämme voimamme. Annetaan hyvän kasvaa.

Hannu Saarnilehto

Piirin jäsenjohtaja
hannu.saarnilehto@lions.fi

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin