B-piirin vuosikokouksen katsaus 🇸🇪

🇸🇪 Samma på svenska

B-piirin vuosikokous järjestettiin Marjatta-koululla 6.5.2023. Kokouksessa tehtiin normaaliin tapaan henkilövalinnat, kuultiin tulevasta strategiapäätöksestä liiton vuosikokouksessa ja muita päätöksiä, joilla on vaikutuksia piirin operatiiviseen toimintaan. Piirikuvernööri Aki Naukkarinen toimi kokouksen puheenjohtajana ja piirin sihteeri Eveliina Ala-kulju toimi sihteerinä.

Armi hurmasi yleisön oman laulunsa ensiesityksellä

Kokous aloitettiin vapaammalla ohjelmalla. Armi Lampela aloitti tilaisuuden soittamalla kolme kappaletta flyygelillä. Viimeinen kappaleista oli hänen oma sävellyksensä, ja kokousväki tykkäsi esityksistä paljon. Piiri myönsi Armille stipendin ja toivotti hänelle menestystä jatkossakin. Armi esiintyy seuraavan kerran Lions-liiton vuosikokouksessa perjantaina 50-luvun iltajuhlassa.

Armi Lampela (Ebeli) esittää oman kappaleensa “Pisara” ensiesityksen.

Rauhanjulistekilpailun voittaja palkittiin

B-piirin Rauhanjulistekilpailun voittaja Silja Wuolijoki palkittiin tilaisuudessa. Siljan työ, “Siipien suojassa – sydämellä”, sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle Suomen kilpailussa. Työn sponsorina toimi LC Meilahti, ja Silja opiskelee Meilahden yläasteen 7. H -luokalla.

Useat klubit saivat tunnustuksen Ukrainan auttamisesta

Klubeille jaettiin “Project Award – Winter Is Coming to Ukraine” -tunnustuksia. Lisäksi palkittiin ansioituneita jäseniä hyvästä työstä.

Lions-liiton uusi strategia 2030 esiteltiin

Vuosikokouksessa kuultiin Minna Sneckin esitelmä Lions 2030 -strategiasta, jonka kehittämistä on ollut vetämässä Nina Moilanen. He kertovat oheisissa videoissa strategiasta ja siitä, mitä se tarkoittaa klubeille. Lions-klubit haluavat olla vuonna 2030 Suomen merkityksellisin auttaja, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden olla mukana kestävän yhteiskunnan rakentamisessa. Strategia perustuu yhteisille arvoille, jotka ovat auttaminen, luotettavuus, paikallisuus ympäri maailman ja yhteisöllisyys. Lions-klubit haluavat olla elinvoimainen palvelujärjestö, joka toimii tehokkaasti, on verkostoitunut ja vaikuttaa joka paikassa. Strategian toimeenpanossa klubilaiset ovat toiminnan keskiössä, ja klubi haluaa ymmärtää klubilaisten arvot, huolehtia nykyisistä klubilaisista ja houkutella uusia motivoituneita klubilaisia mukaan. Tavoitteena on myös arvostaa jäsenkokemusta ja yhdessä tekemistä, sekä verkostoitua saadakseen uusia kumppaneita tärkeisiin hankkeisiin. Liitto ja piirit haluavat tukea klubeja liittyen erilaisiin palveluhankkeisiin, jäsentyytyväisyyteen ja erityisesti viestintään. Strategian tärkein viesti on, että Lions-strategia 2030 ei ole vain liiton tai piirin asia, vaan meidän kaikkien asia, ja meidän on tehtävä se yhdessä.

Minna Sneck ja Niina Moilanen kertovat mitä strategia 2030 tarkoittaa klubeille

Poisnukkuneiden muistotilaisuus liikutti kaikkia

Muistotilaisuus poisnukkuneille lioneille oli jälleen hyvin liikuttava hetki. Lion-liekki sammutettiin henkilökohtaisesti kuuden lionin kohdalla, ja yksi kynttilä sammutettiin kaikkien poisnukkuneiden muistoksi.

Kauden 2021 – 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin

Kauden 2021-2022 toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin yksimielisesti. Toimintakertomuksen esitteli Mika Pirttivaara. Yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan kausi 2021-2022 oli muutosten aikaa. Piiri rekisteröityi ja aloitettiin strateginen kaksivuotinen toimintasuunnitelma. Klubit toimivat aktiivisesti koronapandemiasta huolimatta ja monet löysivät uusia tapoja toteuttaa lionstoimintaa. Venäjän hyökkäyssota ja Ukrainan tilanne vaikuttivat myös piirin toimintaan, ja B-piiri oli ensimmäinen piiri, joka auttoi Suomeen tulleita ukrainalaisia pakolaisia. Piirin strategia perustui pitkän aikavälin suunnitteluun, ja sen tavoitteena oli yksinkertaistaa strategista johtamista ja keskittää voimavarat valittuihin asioihin. Piirin johtamista uudistettiin vahvistamalla tavoitelähtöistä johtoryhmätyyppistä työskentelyä. Klubeja kannustettiin yhteistyöhön ja mukaan otettiin myös muita kuin leijonia. Auta Lasta – Auta Perhettä -aktiviteetin leviämistä klubeissa edistettiin. Lionaamon kehittämistä jatkettiin ja sinne saatiin muutamia lainattavia tavaroita klubien käyttöön. Piiri järjesti kansainvälisen presidentin vierailun Kaivolle kesäkuussa. Uuden englanninkielisen klubin perustaminen aloitettiin. Harrasteryhmätoiminta käynnistettiin Tulevaisuus-leijonat -ryhmällä, ja klubitreffeissä kokeiltiin verkkotapahtumia ja arvontoja. Piiri pilotoi uutta jäsenhankintakampanjaa, joka perustuu klubien väliseen yhteistyöhön.

Euron korotus jäsenmaksuun

Pauli esitteli seuraavan kauden toimintasuunnitelman, joka on luettavissa täällä. Piirin rahastonhoitaja Olli Pihlaja esitteli talousarvion, jossa suurimpia muutoksia olivat jäsenmaksun nosto 4 eurosta 5 euroon ja nuorisovaihtoleirin tukimaksun korotus 100 eurosta klubia kohti ja 7 eurosta per klubin jäsen. Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin yksimielisesti. Henkilövaaleissa ei ollut kilpailijoita, ja äänestystulos oli lähes yksimielinen. Tehtäviin valittiin seuraavat henkilöt:

Henkilövalinnat menivät ennakoidusti

Piirikuvernööriksi valittiin odotetusti tämän kauden ensimmäinen varakuvernööri, Pauli Anttila. Voit lukea lisää hänestä ehdokasesittelystä.

Ensimmäiseksi varakuvernööriksi valittiin myös odotetusti tämän kauden toiseksi sijoittunut, Heikki Viika. Voit lukea lisää hänestä ehdokasesittelystä.

Toiseksi varakuvernööriksi valittiin kuvernööritiimin uutena jäsenenä Marsa Bäck. Voit lukea lisää ja katsoa hänen videoesittelynsä ehdokasesittelystä.

Valittu kuvernööri sai lopuksi paljon onnitteluita ja kukkia. Kuvernöörin ajatuksista ja suunnitelmista seuraavalle kaudelle voit lukea lisää tässä artikkelissa.

Lue lisää


🇸🇪 Genomgång av B-distriktets årsmöte

B-distriktets årsmöte hölls på Marjatta-skolan den 6 maj 2023. På mötet gjordes som vanligt personval, man lyssnade på den kommande strategibeslutet på förbundets årsmöte och andra beslut som påverkar distriktets operativa verksamhet. Distriktsguvernör Aki Naukkarinen fungerade som mötesordförande och distriktets sekreterare Eveliina Ala-Kulju fungerade som sekreterare.

Armi charmade publiken med sin debut av en egen sång

Mötet började med en friare programdel. Armi Lampela inledde tillställningen genom att spela tre stycken på pianot. Den sista av dessa var hennes eget verk, och mötesdeltagarna gillade framförandet mycket. Distriktet beviljade Armi ett stipendium och önskade henne fortsatt framgång. Armi uppträder nästa gång på Lionsförbundets årsmöte på fredagen under 50-talskvällen.

Armi Lampela (Ebeli) framför sin egen låt “Pisara” vid premiären.

Vinnaren i fredsaffisch-tävlingen belönades

Vinnaren av B-distriktets Fredsaffisch-tävling, Silja Wuolijoki, belönades vid tillställningen. Siljas arbete, “Under vingarnas skydd – med hjärtat”, kom på delad tredje plats i den finska tävlingen. LC Meilahti var sponsor för arbetet, och Silja studerar i årskurs 7 H på Meilahti högstadium.

Flera klubbar belönades för att ha hjälpt Ukraina

Klubbarna tilldelades utmärkelserna “Project Award – Winter Is Coming to Ukraine”. Dessutom belönades framstående medlemmar för deras goda arbete.

Lionsförbundets nya strategi 2030 presenterades

På årsmötet höll Minna Sneck ett föredrag om Lions 2030-strategin, vars innehåll också har utvecklats av Nina Moilanen. I videorna berättar de om strategin och vad den betyder för klubbarna. Lions-klubbarna vill vara Finlands mest betydelsefulla hjälpare år 2030, som erbjuder alla möjlighet att delta i byggandet av en hållbar samhällsutveckling. Strategin bygger på gemensamma värderingar som hjälpande, pålitlighet, lokalhet runt om i världen och gemenskap. Lions-klubbarna vill vara en livskraftig serviceorganisation som arbetar effektivt, är nätverksbaserad och påverkar överallt. I genomförandet av strategin står klubbmedlemmarna i centrum, och klubben vill förstå klubbmedlemmarnas värderingar, ta hand om befintliga klubmedlemmar och locka in nya motiverade klubmedlemmar. Målet är också att uppskatta medlemsupplevelsen och samarbete, samt nätverka för att få nya partners till viktiga projekt. Förbundet och distrikten vill stödja klubbarna när det gäller olika serviceprojekt, medlemstillfredsställelse och särskilt kommunikation. Strategins viktigaste budskap är att Lions-strategin 2030 inte bara är en fråga för förbundet eller distriktet, utan för oss alla, och vi måste göra det tillsammans.

Minna Sneck ja Niina Moilanen kertovat mitä strategia 2030 tarkoittaa klubeille

Minnesstund för avlidna Lions-klubbsmedlemmar rörde alla

Minnesstunden för avlidna Lions-klubbsmedlemmar var återigen en mycket rörande stund. Lion-flamman släcktes personligen för sex lionsmedlemmar, och ett ljus släcktes till minne av alla som har gått bort.

Verksamhetsberättelsen och bokslutet för säsongen 2021-2022 godkändes enhälligt

Verksamhetsberättelsen presenterades av Mika Pirttivaara. Enligt föreningens verksamhetsberättelse var säsongen 2021-2022 en tid för förändringar. Distriktet registrerades och en strategisk tvåårig handlingsplan påbörjades. Trots coronapandemin var klubbarna aktiva och många hittade nya sätt att genomföra lionsaktiviteter. Rysslands angreppskrig och Ukrainas situation påverkade också distriktets verksamhet, och B-distriktet var det första distriktet som hjälpte ukrainska flyktingar som kom till Finland. Distriktets strategi byggde på långsiktig planering och syftade till att förenkla strategisk ledning och fokusera resurserna på utvalda frågor. Distriktets ledning förnyades genom att stärka målorienterat grupparbete. Klubbarna uppmanades att samarbeta och även andra än lejon togs med. Spridningen av “Hjälp Barnen – Hjälp Familjen” aktiviteten främjades i klubbarna. Utvecklingen av Lionaamo fortsatte och några lånbara föremål togs in för klubbarnas användning. Distriktet arrangerade en internationell presidents besök i Kaivo i juni. Skapandet av en ny engelskspråkig klubb påbörjades. Hobbygruppverksamhet startades med “Framtidslejonen”-gruppen, och virtuella evenemang och lotterier testades på klubbdagarna. Distriktet piloterade en ny medlemskampanj som baserade sig på samarbete mellan klubbarna.

Euro höjning av medlemsavgiften

Pauli presenterade nästa säsongs handlingsplan, som kan läsas här. Distriktets kassör Olli Pihlaja presenterade budgeten, där de största förändringarna var höjningen av medlemsavgiften från 4 euro till 5 euro och höjningen av stödbidraget för ungdomsutbyte från 100 euro per klubb till 7 euro per medlem i klubben. Handlingsplanen och budgeten godkändes enhälligt. I personvalet fanns inga motkandidater, och resultatet var nästan enhälligt. Följande personer valdes till uppgifterna:

Personvalen gick som förväntat

Distrikts guvernör valdes som förväntat till denna säsongens första viceguvernör, Pauli Anttila. Du kan läsa mer om honom i kandidatpresentationen.

Den första viceguvernören valdes också som förväntat till den andra platsen denna säsong, Heikki Viika. Du kan läsa mer om honom i kandidatpresentationen.

Den andra viceguvernören valdes som ett nytt medlem i guvernörsteamet, Marsa Bäck. Du kan läsa mer och se hennes videopresentation i kandidatpresentationen

Läs mer

Ge feedback på den svenska översättningen

Vi testar en ny typ av översättning för svenska språket. Berätta för oss om översättningen var bra, dålig eller om det fanns fel.

Vastaa