Susanna Jokiperä Piirikuvernööri 2020-21

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

“Teemme hyvän näkyväksi”

Piirikuvernööri kuuntelee piirin lionien mielipiteitä ja toiveita, huolehtii piirin klubien hyvinvoinnista, nostattaa yhteishenkeä, tukee palvelutoimintaa ja edistää Lions-aatetta. Kuvernööri huolehtii kansainvälisen järjestön ja Suomen Lions-liiton ohjelmien ja tavoitteiden tiedottamisesta ja toteuttamisesta klubeissa. Piirikuvernööri laatii toimintasuunnitelman haluttujen päämäärien saavuttamiseksi. Piirikuvernööri on vastuussa piirin toiminnasta ja taloudesta kautensa aikana.

Olen ollut Lion vuodesta 2009 ja alusta lähtien lionstyö on vienyt sydämeni mukanaan. Lionstyössä palkitsevinta ja koskettavinta on toisten auttaminen, kun itse pääsee näkemään oman työnsä vaikutuksen. Myös auttamisen mahdollisuudet ovat moninaisia ja jokainen pääsee itse vaikuttamaan, miten palvelemme. Lionsien kautta olen myös saanut todella korvaamattoman ystäväverkoston ympärilleni yli sukupolvi- tai maarajojen. Nykyisen miesystävänikin olen löytänyt Lionsien kautta. Viimeiset 20 vuotta olen asunut Espoossa, mutta sydämessäni on aina erityinen paikka kotiseutuuni, Keski-Suomeen. Minulla on kaksi lasta, Aapeli 13 ja Milana 12, itselläni ikää 42 vuotta. Ammatiltani olen myyntipäällikkö ja työhöni liittyy paljon matkustamista myös ulkomailla. Haluankin toimia osaltani esimerkkinä, että myös ”ruuhkavuosien” keskellä auttamiselle löytyy aikaa ,kun tekeminen on mieleistä. Tämä vaatii joskus, että annamme erilaisille tavoille osallistua mahdollisuuden ja muistamme myös kertoa tästä ulospäin, jolloin uusien jäsenien saaminen helpottuu ja jatkuvuus toiminnalle taataan. ”Teemme hyvän näkyväksi – Vi gör goda synligt” onkin piirimme kauden teema.

– Susku

Yhteystiedot

Susanna Jokiperä
Puh. 040 7699544

Piirikuvernöörin kirjeet


Jaa meidän hyviä juttuja muillekin