Piirihallituksen esittely: Kristiina Jäntti, PDG, Lions Quest -piiripuheenjohtaja ja KiTeNet -yhdyshenkilö 2021-22

Jaa meidän hyviä juttuja muillekin

Toimenkuva B-piirissä

Olen tällä hetkellä B-piirin Lions Quest -puheenjohtaja ja KiTeNet -yhdyshenkilö. Lions Quest puheenjohtajana teen yhteistyötä klubien kanssa opettajien ja valmentajien Elämisen taidot -kurssien rahoituksen järjestelyistä.
KiTeNet -kampanjan tavoitteena on järjestää 10-vuotiaiden lasten vanhemmille mediakasvatustaitoihin liittyviä vanhempainiltoja.

Miten ja milloin sinusta tuli leijona?

Leijona minusta tuli keväällä 2008. Ystäväni kertoi minulle lions-toiminnasta ja houkutteli mukaan. Aktiivinen toiminta mukavien henkilöiden kanssa veti heti mukaan.

Mikä on mielestäsi parasta lionstoiminnassa?

Minulle parasta on yhteinen palveluaktiviteettien tekeminen. Olen myös saanut hienon valtakunnallisen ystäväverkoston toimiessani eri tehtävissä klubi- ja piiritasolla.

Miten haluaisit kehittää lionstoimintaa/lionsklubien toimintaa nykyisessä virassasi?

Uskon vahvasti palveluun ja auttamiseen. Klubien yhteistoiminta on tärkeää. Yhteisvoimin saamme aikaiseksi enemmän ja näyttävämpiä tekoja.

Mistä olet kotoisin ja missä asut nyt?

Olen kotoisin Rovaniemeltä ja asun Espoossa Lippajärvellä.

Onko sinulla muita harrastuksia?

Liikunta on lähellä sydäntä ja erityisesti naisvoimistelu. Kansainväliset tapahtumat ovat mahtava tapa nähdä eri maiden harrastevoimistelijoita ja kokea vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kerro jotain sellaista itsestäsi mitä me emme vielä tiedä sinusta?

Tällä hetkellä olen neljän ihanan lapsen mummi.

Vapaa sana

Lions-toiminta on antanut minulle paljon uusia ystäviä. Olen saanut mahdollisuuden kehittyä monipuolisissa tehtävissä.


Jaa meidän hyviä juttuja muillekin